Uutta!
Palveluskoiraharrastaja, etsitkö valmentajaa, apua koulutusongelmiin tai
neuvoja kilpailuihin?
Ota yhteyttä Suomen huippua edustavaan yhteistyökumppaniimme
kilpakoulutuksen saralla:
TÄMÄ ON VALMENNUS
Koirankouluttaja JANNE RUOKONEN
- Puolustusvoimien koiranohjaajakoulutus
Niinisalon sotakoiraosastolla.
- Saksanpaimenkoiraliiton suojelumaalimieskoulutuksen 1. vuosikurssi.
- Leipätyö opaskoirien kouluttajana
Vantaan
opaskoirakoululla vuodesta 1997.
- Yli 50 koulutettua opaskoiraa.
- Koirien suojelukoulutusta 7 vuotta.
- Mielenkiinto ja erikoistuminen pehmeisiin koulutusmenetelmiin ja
ongelmanratkaisuun.
- Suomen ensimmäinen vain klikkerimenetelmällä koulutettu
suojelukoira.
- Valmistuu koirahierojaksi vuonna 2008.
- Käynnissä useamman vuoden kestävä opiskelu ravintoterapeutiksi. Perehtyminen koiran
luonnonmukaiseen ruokintaan (BARF).
- Aloitettu 2007 TCM opiskelu (perinteinen kiinalainen
lääketiede).
> Kuvassa Janne ja "Rommi" suojelun selkäkuljetuksessa.
Jäljen ja tottelevaisuuden
lisäksi myös suojeluhallinta rakennettu
positiivisella vahvistamisella.
Ongelmakäytöksen ratkaisussa koira nähtävä paikanpäällä joten tämä
palvelu Uudenmaan läänin ympäristössä. Muut palvelut sopimuksesta
riippuen mahdollisia ympäri Suomen.
Ongelmakoiraksi luokitteleminen voi olla joskus vaikeaa. Toisille
ihmisille joku tietty koiran käyttäytyminen voi olla suuri ongelma, mutta
toiset taas eivät välitä kyseisestä käyttäytymispiirteestä laisinkaan.
Ongelmakoiran koulutus onkin aina yksilöllistä ja on tarpeen tutustua
ongelmaan hyvin seikkaperäisesti, jotta kyseiset häiriökäyttäytymiset
saadaan karsittua. Ongelma koiran kanssa on yleensä hyvin
henkilökohtainen, eikä sen vuoksi ole niin pientä ongelmaa, jotta sitä ei
kannattaisi yrittää työstää pois.
Ongelmakoirat voidaan luokitella erilaisiin kategorioihin esim.:
- aggressiot
- pelot ja fobiat
- eroahdistus
- kohtuuttomat käyttäytymiset mm. hyperaktiivisuus ja erilaiset syömis- ja
ulostusongelmat.
Syitä voi olla useita, mutta usein ongelman ratkaisuun voidaan päästä
vähäisilläkin perheen rutiinien muutoksilla. Koiraongelmien taustalla on
usein myös koiran ja ohjaajan välinen suhde sekä perheen sisäiset
ristiriidat. Ongelmakäyttäytymisen syynä voi olla myös nuorella iällä
koettu trauma (fyysinen/henkinen). Kivun tunnistaminen ja sen
asianmukainen hoito, yhdessä koulutuksen kanssa, tuovat usein onnistuneita
tuloksia ongelmakoirissa.
Hoitoina käytetään mm. päivittäisten rutiinien muuttamista, koiran
terveydentilan tarkistamista sekä erilaisia tukitoimenpiteitä. Ravinnon
muuttaminen raakaravinnoksi on suositeltavaa. Tottelevaisuusharjoituksilla
voidaan saada erinomaisia tuloksia ongelmakäyttäytymistä muutettaessa.
Lisäksi perheen/omistajan harmonian löytyminen voi tuoda vastauksen
ongelmaan.
Ensimmäinen tapaaminen kestää noin kaksi tuntia, jolloin käydään läpi
toiminta-analyysi, käyttäytymisen diagnostiikkaa sekä yksityiskohtainen
kyselykaavake, jossa pyritään kartoittamaan ongelman todellinen ydin.
Holistinen katsantokanta pyrkii selvittämään käyttäytymisen syyn, emmekä
siksi pureudu oireeseen/oireisiin. Tapaamiset tapahtuvat pääsääntöisesti
koiran ja omistajan kotona/kotipiirissä, joissa ongelma useimmiten
ilmenee.
Ensimmäinen tapaaminen 2 h maksaa 80 €
Seuraavat tapaamiset 1 h maksaa 50 € / käynti
(Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle hintaan lisätään kilometrikorvaus.)
Uutta!
KOIRAHIERONTA
Valmistun
vuonna 2008 koirahierojaksi. Hieronta mahdollista
kotikäyntien yhteydessä. Kysy tarjousta!
Pentutestit auttavat kasvattajaa selvittämään pentujen väliset erot.
Pentulaatikossa pentujen käyttäytyminen voi olla hyvinkin erilaista
verrattuna käyttäytymiseen pentutestissä. Testi ei ennusta koiran
käyttäytymistä vanhemmalla iällä, mutta se on hyvä apuväline annettaessa
neuvoja pennun uusille omistajille. Testin jälkeen on selkeämpää antaa
yksityiskohtaisempaa opastusta pennun eteenpäin viemiseksi. Testi pyrkii
antamaan objektiivisen näkökannan pennun senhetkiselle käyttäytymiselle.
Yleensä ensimmäinen testi tehdään pennuille, jotka ovat täyttäneet
vähintään kuusi viikkoa, mutta ei yli kymmentä. Pennun kehitys kuudesta
viikosta eteenpäin on nopeaa ja testiä tehtäessä on aina tärkeätä tulkita
pennun käyttäytyminen suhteessa ikään. Luotettavampaa tietoa pennuista
saa, jos pennut testataan useamman kerran esimerkiksi kuuden ja kahdeksan
viikon iässä. Pentutestissä on useita eri osa-alueita, joilla pyritään
selvittämään pennun mahdollista alistumista/dominointia eri tilanteisiin.
Myös arkuudet tai herkkyydet (ääni ja kosketus) saattavat tulla hyvin
esille eri testivaiheessa.
Testistä jää kasvattajalle täytetty testilomake jokaisesta pennusta, jonka
voi halutessaan antaa mukaan pennunostajalle. Monet palveluskoirarotujen
kasvattajat ovat ottaneet kiinnostuneet pennunostajat mukaan katsomaan
pentutestiä, jolloin testin näkeminen toimii ostajalle apuna hänelle
mieluisan ja soveltuvan pennun valinnassa.
Testi kestää noin 15-20 minuuttia/pentu. Testi voidaan suorittaa
kaikenrotuisille pentueille.
Pentutesti maksaa 10 €/pentu + kilometrikorvaukset
Yhdistyksille,
oppilaitoksille tai vaikkapa kasvattajan kasvattikokoontumiseen.
Mahdollisuus räätälöityyn luentoon tai kurssiin (viikonloppu tai
iltakurssit).
- Koiran oppiminen ja oppimismekanismit
- Peruskoulutus ja kasvatus (ongelmien ennaltaehkäisy).
- Koiran kouluttaminen positiivisen vahvistamisen menetelmin
(peruskoulutus/kilpakoulutus).
- Suojelukoiran kouluttaminen positiivisin menetelmin.
- Koiran ravintoneuvonta ja luonnonmukainen ruokinta.
- Ym.
Ota yhteyttä ja kysy lisää, niin sovitaan tarpeisiinne soveltuvasta
edullisesta paketista.
Opiskelu
ravintoterapeutiksi käynnissä. Mahdollisia oireita koiralle epäsopivasta
ruokinnasta voivat olla
- kutina
- iho-oireet
- huono ja kiilloton karva
- koira laihtuu tai ei liho ruokamäärän lisäämisestä huolimatta
- ripuloi ilman erotettavaa syytä lukuisia kertoja vuodessa
Yksi
ratkaisuvaihtoehto saattaa olla teollisten kuivamuonien vaihto
koiraeläimelle luonnonmukaiseen ruokintaan (BARF), josta on ollut
useille pysyvä apu. Tai oletko kenties jo ajatellut BARF:in
kokeilemista tai siihen siirtymistä, mutta epätietoisuus vaivaa?
- Miten ruokkia koira oikein?
- Kuinka tiedän että koira saa ilman kuivamuonaa kaiken tarvitsemansa?
- Miten rakentaa monipuolinen BARF-ruokavalio?
- Ym.
Yhdistyksille, vaikkapa kasvattajan kasvattikokoontumiseen kuin
yksittäisille koiranomistajillekin ruokintaneuvontaa ja mahdollisuus
ruokinta-luentoihin.